Brahmanin sininen Bundi

En muista milloin viimeksi olisin ollut nain onnellinen. On ihan tajuttoman mukavaa olla reissussa taas. Kaikki on niin huoletonta, voin tehda mita huvittaa milloin huvittaa ja tosiaan suurimpana ongelmana makakit ja hello ja namaste huutelevat intialaiset, jotka jattaa rauhaan (harvinaisia poikkeuksia lukuunottamatta), jos niille ei vastaa (ja useimmiten vaikka vastaiskin). En tieda muista, mutta ainakin itse oon saanut olla rauhassa! Se on tosi hammentavaa, luulin, etta taalla olisi jatkuvasti joku kadessa roikkumassa. Miun plaani taalla oli saada inspista toiden hakuun ja niin pois pain, mutta tahan mennessa ainakin ollut niin mukavaa, ettei paluu Suomeen kuulosta mitenkaan mielekkaalta vaihtoehdolta. Noh, ehtiihan tassa viela tapahtua vaikka mita. Shanti shanti.

Paluusta Suomeen... Hain PhD paikkaa Zurichin yliopistossa ennen tanne Intiaan lahtoa ja nyt sinne tuli kutsu haastatteluun 6.5. Hieman hankalaa kylla, koska palaan Eurooppaan vasta 9. paiva... Mutta olihan haastatteluun valintakin jo saavutus, koska hakijoita oli reilu 60 ja vain noin 5 kutsuttiin haastatteluun. Suomalaisilla taitaa olla aika hyva maine tyontekijoina Euroopassa. Yritan varmaan selitella heille etta jos haastattelupaivaa vois muuttaa tai hoitaa Skypeitse, mutta en usko sen olevan reilua muita hakijoita kohtaan. Mutta sellainen lisajannitysmomentti tuli tassa nyt, oon tosin jo hyvaksynyt sen, ettei haastatteluun ole menemista. Intian jalkeen olisin kuitenkin sossinyt sen, kun olisin siella vaan nakellut niskojani ja puhunut intiaenglantia, joten eipa siina :D

Mutta niin, asiaan. Koska onnistuin jarjestamaan itseni jo uuteen kaupunkiin (Udaipuriin), ajattelin, etta pitaa kirjoittaa tuo Bundi auki saman tien, koska muuten se jaa tekematta.

Bundi on siis Jordhpurin (tunnetumpi turistikaupunki) kaltainen Brahmanin sininen kaupunki n. 5 tunnin bussimatkan paassa Sawai Madhopurista. Brahmanin sininen kaupunki tarkoittaa siis sita, etta suuri osa rakennuksista on maalattu kauniin sinisiksi. Kuten Jordhpurissa, myos Bundissa on linnoitus kukkulalla ja palatsi, mutta turismi on siella huomattavasti pienimuotoisempaa. Samoin koko kaupunki on pienempi (Bundi: 100 000 asukasta, Jordhpur: jotain 800 000).

Tarkoitus oli viipya Bundissa useampi paiva, mutta sitten menin eilen shoppailemaan netista junalippuja (junaliput saa siis moniin juniin ostettua netin kautta, ihan torkeen kateva homma! Tosin rekisteroitymisprosessi vie jonkun verran aikaa ja on varsin mielenkiintoinen juttu, mutta itte tein sen jo Suomesta kasin niin nytten voin vaan nappailla lippuja niin kuin mieli tekee) ja paadyin hommaamaan tiketin seuraavana aamuyona kulkevaan junaan, joka olisi aamulla perilla Udaipurissa. Kaksi paivaa Bundissa oli kuitenkin ihan riittavasti paikan nakemisen kannalta, joten ei jaanyt yhtaan fiilis, etta olisi jotain missannut.

Tykkasin Bundista ihan tositosi kovasti! Se on tosi rauhallinen kaupunki ja ihmiset on mukavia. Ensimmaisiin travellereihinkin tutustuin yhdessa perheen omistamassa guesthousessa (oli muuten kiva istuskella siina olohuoneessa, kun perhe katsoi telkkaria tai teki mita vaan, omistajamummelit oli hauskimpia juttujensa kanssa :D Ja ne oli niin kiinnostuneita esimerkiksi miun ponchosta, ranneharpakkeista ja kaikesta, mika viittasi kasityohon. Hauska kun teen taalla itse sellasia "ystavarannekkeita" aikani kuluksi, niin heidan mielestaan se oli tosi hienoa. Ja aitin tekemista lapasista ne vasta tykkasivatkin! Eivat olleet ikina nahneet mitaan vastaavaa. Ei varmaan mikaan ihme, kun lampotilat Bundissa nousee tuossa touko/kesakuussa 50 asteeseen...). Onnistuin jopa unohtamaan miun rahavyon yhteen nettikahvilaan ja tajusin sen viiden minsan paasta ja kun menin hakemaan, ne auliisti ojensi sen takaisin - ei ees rahaa ollut viety! En voinut kasittaa sita. Ensinnakaan en kasittanyt miten sen sinne unohdin, koska en ikina unohtele tallaisia asioita (kerta se tietysti ensimmainenkin, kuumuus tehnyt pienet tepposet, hehe, tepposet), mutta tuo sen koskemattomana takaisin saaminen oli nyt ihan jarkyttava juttu. Oli siella kuitenkin seteleita, helposti olisivat niita voineet verottaa (miun laskujen mukaan niitakaan ei siis ollut kadonnut, mutta voihan se olla etta muistan vaarin, mutta siina tapauksessa ne ois ottaneet max 500-1000 r mika aika pieni tappio, kun sai kaikki muut jutut takaisin)! Taa Intia on nyt kylla jarkyttanyt minnuu olemalla ihan erilainen kuin luulin. Oon varmasti kaynyt vaan liian kivoissa paikoissa.

Bundissa tuli kaytya nahtavyyksia katselemassa. Kiipesin linnakkeelle ja niin pois pain. Sitten guesthousen 23-vuotias poika Kishan halusi vieda miut motoajelulle kattelemaan kaupungin ymparilla olevia kylia ja sellaista. Kutsun naita tyyppeja ihailijoiksi, kun tuntuu etta kaikissa guesthouseissa tai paikoissa joku alkaa kattella silla silmalla, mutta on kuitenkin tosi kohtelias ja korrekti - asuthan sie niiden guesthousessa, joten ei sua tietenkaan saa hairita. Paatin kayttaa tarjouksen hyvakseni (toki siis maksoin bensat eli 100r, ja jalleen jouduin vaan itse ojentamaan rahat, koska ei niita kyselty - se on hyva, kun ne ihmiset, joille haluaa antaa rahaa, ei halua sita ottaa vastaan, mutta ne tyypit, joille ei halua antaa rahaa, yrittaa kiskoa sita siulta vaikka vakisin), joten hyrryyteltiin sitten se iltapaiva ympariinsa. Se oli kylla kivaa, oli huippu paasta nakemaan Bundin ymparistoa, vehnaviljelmia, temppeleita ja pikkukylia. Oli muuten hauska, kun pikkukylissa naiset teki paheksuvia eleita nahdessaan meidat. Intialaisten ja lankkareiden sekoittumista ei taalla katsota hyvalla ja tuollainen valkoisen naisen hyrryyttely intialaisen miehen kanssa oli naissa kylissa hyvin epasovinnaista. Oli aika hauska ajatella, etta periaatteessahan tuo oli rasistista kaytosta minnuu kohtaan - vaikka onhan se niinkin, ettei maaseudulla avioimattomat naiset tolleen vaan hengaile joidenkin saman ikaisten miesten kanssa. Mutta vaikka oltais oltu naimisissa, niin paheksunta olisi kylla sailynyt - jopa kasvanut. Kishan itse oli aika lankkarimainen, tietysti nahnyt reissareita koko ikansa, kun hanen perheensa omistaa sen guesthousen, jossa asuin. Mutta oli janna, miten erilainen maailmankuva sillakin voi olla. Se ei ole ikina poistunut Bundista, kerran kaynyt vain Kotassa (kaupunki muutaman kymmenen kilsan paassa Bundista) katsomassa milta se nayttaa. Ja sita Kishan jatkuvasti korosti, ettei han halua olla rikas - olisi vaan mukava omistaa oma guesthouse ja siella kokkailla ruokaa lankkareille. Aika leppoisalta elamalta kuulostaa kylla, taytyy myontaa.

Yolla kahdelta piti lahtea sinne juna-asemalle. Bundin asema on niin pieni, vaan yksi laituri, etta ei siella mitaan ongelmia ilmennyt istuskella yksikseen siihen aikaan paivasta. Kulkukoiralaumoilla oli valienselvittely menossa, mutta nekin oli taysin keskittyneita vain toisiinsa ja antoivat miun istua rauhassa siina laiturilla. Talla kertaa matkustin Sleeper-luokassa ja onpahan sekin nyt hyvaksi todettu. Konnarit puhui tosi hyvaa englantia ja opasti miut paikalleni - ne arvas jo mika paikka oli miun, joten taisin olla ainoa tai ainakin yksi harvoista lankkareista siina junassa (junaa varatessa pitaa antaa nimi, sukupuoli ja ika). Niin ja tosiaan lippua ei kysytty ollenkaan koko matkalla, mutta tosiaan jos ei muita yksinaisia lankkarinaisia ollut tehnyt varausta siihen junaan, niin aika selvaa varmaan oli etta olin se ihminen, joka heidan listoillaan luki.

Taalla ei kylla itsetunto paase laskemaan, kun you are beautifulia (jopa toisinaan i love uta) kuulee jatkuvasti. Tanakin aamuna vilkaisin itseani junan peilista ja totesin, etta naytan kylla ihan pojalta ja no muutenkin olin tosi hehkeena sen junayon jalkeen. Olokin oli sellainen hikinen, tai sellainen kun se hiki on jahmettynyt iholle, kun aluksi oli kuuma juna-asemalla ja sitten yo viileni ja fanit (tuulettimet?) suorastaan palellutti siella junassa potkottaessa... No kuitenkin, en todellakaan ollut edustuskunnossa. Ja silti tuktuk-kuski ei malta pitaa silmiaan irti taustapeilista tuijotellessaan minnuu ja hokiessaan, kuinka kaunis olen :D On se hienoa, etta ihonvari yksin riittaa tekemaan miusta jotain ihan jarkyttavan ihanaa.