Ympäri mennään yhteen tullaan: Cocolocomaassa - käytännön vinkkejä Kuubaan

Kun poikaystäväni toukokuussa laittoi minulle Whatsapp-viestin, jossa hän kertoi lentojen Havannaan olevan syyskuussa vain 500 euroa, en juuri hukannut aikaa vastatessani "Get them, get them!". En ollut koskaan aiemmin lentänyt länteen, joten tätä tilaisuutta päästä tutustumaan Latinalaiseen Amerikkaan ei tehnyt mieli hukata.

Reissun suunnitteluun ei juuri kulunut aikaa, sillä mielenkiintoisimmat kohteet oli nopeasti löydetty (reitti kahdelle viikolle oli lopulta Havanna - Viñales - Cayo Jutías - Trinidad - Playa Ancon - Cienfuegos) ja käytännön vinkit majoituksen (casa particulares eli guesthouset olivat backpackerille luonnollisesti se paras vaihtoehto. Ensimmäisen casan buukkasimme sähköpostilla etukäteen, loput löysimme casan omistajan suositusten perusteella paikan päällä. Hinnat näyttivät olevan 20-25 dollaria siististä, tilavasta ja ilmastoidusta huoneesta) ja liikkumisen (ilmastoidut Viazul-bussit olivat meidän valinta, vaikka olisikin ollut hauskaa saada vähän jännitystä elämään menemällä paikallisten tavoin tien varteen ja antamalla siellä "työskentelevän" amarillo-hepun pysäyttää meille jokin hyrryytin. Ajan puutteen vuoksi näiden testaus jäi kuitenkin meidän osaltamme mietiskelyn asteelle.) osalta nopeasti selvitetty.

Suurimmaksi ongelmaksi reissun suunnittelun kannalta muodostui Lontoo, jossa meidän tulisi vaihtaa lentokenttiä (Heathrowlta Gatwickille). Poikaystäväni on turkkilainen ja tarvitsee näin ollen tavallisesti viisumin Yhdistyneisiin Kuningaskuntiin. Transit-tapauksissa viisumia ei kuitenkaan yleensä vaadita, koska hänellä on Suomen oleskelulupa ja jatkolennot maasta pois seuraavan 24 tunnin kuluessa. Asia ratkaistaan viranomaispäätöksellä lentokentällä Lontoossa. Koska me molemmat olimme tietoisia lentoyhtiöiden oikuttelusta, mikäli viisumia ei passista löydy (esimerkkinä oma häslinkini, kun en ollut päästä koneeseen, kun passista ei löytynyt Thaimaan viisumia ja paluulennot olivat vasta viiden kuukauden päässä), halusimme varmistuksen, että hänet todella päästettäisiin koneeseen ilman UK-viisumia. Puhelinsoitolla asia ei ratkennut (asiakaspalvelijana oli töissä norjalainen, jolla ei ollut mitään havaintoa viisumiasioista), joten päräytimme eräänä lauantaina lentokentälle, jossa kysyimme asiaa suoraan Finnairin asiakaspalvelusta. Palvelutiskillä oleva nainen oli erittäin ystävällinen ja ymmärsi mistä oli kyse pidempiä selittelemättä: "as long as you have a flight within the next 24 hours and the visa to Cuba, you will be allowed to board the plane." Hienoa, asia selvitetty. Kerrankin jotain hyötyä tästä pääkaupunkiseudulla asumisesta.

Näin ollen siis hyppäsimme koneeseen syyskuun puolivälissä ja lentelimme Atlantin yli lämpimään tropiikkiin. Hurrikaanikauden huippuaika on syys- lokakuussa, mikä tarkoittaa sitä, että maassa on erittäin kuumaa ja kosteaa ja kannattaa varautua ankariin sadekuuroihin. Tosin näiden kahden viikon aikana kelit olivat todella miellyttävät: päivisin 32-34 astetta lämmintä ja joinain päivinä puolen tunnin, tunnin mittainen trooppinen sadekuuro, joka oli enemmänkin upea kokemus kuin häiriötekijä. Näin ollen voin suositella off-seasonin aiheuttamien halpojen lentojen hyödyntämistä. Off-sesonki tarkoitti myös sitä, että turistien määrä oli minimissään ja näin ollen erittäin turistit paikat kuten Viñales ja Trinidad olivat aidomman oloisia ja busseihin mahtui hyvin, vaikkei lippuja etukäteen ostanutkaan.

Me kumpikaan emme puhu kuin auttavaa espanjaa, mutta silti matka sujui ilman suurempia kommelluksia. Esimerkiksi casojen omistajat ymmärsivät puhua hitaasti ja selkeästi, jolloin heidän selostustaan oli erinomaisen helppo seurata. Elehtiminen ja asian kuin asian demonstrointi selostuksen ohessa oli myös enemmänkin hauska lisä kuin vaivaannuttava piirre. Kuubalaiset tuntuivat olevan yleisesti avoimia ja sosiaalisia ihmisiä, jotka tuntuvat tietävän, kuinka pitää hauskaa. On kuitenkin myönnettävä, että syvällisempi paikallisiin tutustuminen ilman espanjankielen sujuvaa osaamista ei ollut mahdollista.

Kulttuurinsa puolesta Kuuba on hyvin vapaamielinen eikä esimerkiksi vaatetuksesta tarvitse huolehtia. Paikalliset pukeutuvat yleensä kuitenkin siististi, joten ns. "paskahattulänkkäri"-meininki ei oikein toimi siellä. Itselleni oli oudointa se, että olin kerrankin tropiikissa ilman tarvetta peittää olkapäitä ja polvia vaan minishortsit ja hameet sulautuivat paikallisten sekaan kuin valettu. Katulapsia, kerjäläisiä tai muuten täydellisen köyhiä ihmisiä ei kaduilla juuri näe (toki ns. jihaderot ja jihaderat eli miehet ja naiset, jotka tulevat juttelemaan pyytääkseen sitten vähän rahaa, kyniä tms.), mikä lienee seurausta ilmaisesta terveydenhuollosta, koulutuksesta ja valtion tarjoamasta peruselintasosta. Kuubassa siis ei lähtökohtaisesti tarvitse maksaa asumisesta, ruoasta, sähköstä tai vedestä, mutta kaikissa kulutustavaroissa on rajansa (esim. sähkö on ilmaista vain tiettyyn pisteeseen asti). Perustuotteet voi hakea ns. "kuponkikaupoista", mutta näiden lisäksi on supermarketteja (mercados), joista voi ostaa tarvitsemiaan lisätuotteita CUCeilla (Kuubassa siis kaksi valuuttaa: USAn dollariin sidottu CUC ja peso nacional). Nämä kuitenkin ovat suhteellisen kalliita, kun ottaa huomioon paikallisen keskivertopalkan (jonka kuulimme olevan n. 20 dollaria kuukaudessa). Kaikenlainen yrittäminen on lisäksi hyvin rajoitettua eikä lääkärienkään palkat pääse lihottamaan lompakkoa. Vaikka peruselintason turvaaminen tekeekin maasta lähtökohtaisesti esimerkiksi Intian kaaosta monta kertaa paremman, ei pelkkä "riittävä" toimeentulo ole usein tarpeeksi tekemään ihmisistä onnellisia. Onkin mielenkiintoista nähdä, minkälainen tilanne Kuubaan muodostuu, kun Castrojen valtakausi päättyy.

Moni asia on mahdotonta kuvailla pelkästään sanoin, joten tähän muistelun lopuksi koen parhaimmaksi turvautua kuviin. Ohessa siis muutamia reissukuvia.