Huom! Kun ei ole aata eika oota niin myos turkkilaisissa kirjoituksissa tulee ongelmia! Miulla on tabletissa englantilainen nappis, josta en saa edes pisteita manuaalisesti laitettua, joten nyt on elettava ilman ratkaisevia kirjaimia.
Lento Mardiniin sujui ongelmitta: nukahdin ennen kuin kone nousi ilmaan ja herasin, kun se oli juuri laskeutumassa. Mardinin lentokentalta otin taksin (ei ollut shuttle bus vaihtoehtoa enka jaksanut aloittaa dolmus eli minubussisekoilua kahden tunnin younilla) hotellille (55 liiraa), josta sainkin aikaisesta saapumisajastani huolimatta heti huoneen.
Mardin on siis turkkilaisten turistien suosima kaunis lahi-itamainen kaupunki, joka jakautuu vanhaan ja uuteen Mardiniin. Vanha Mardin sijaitsee kukkulalla ja se on tunnettu historiallisesta arkitehtuuristaan. Aikaisimmat maininnat siita sijoittuvat n. 1200 luvulle ennen ajanlaskun alkua. Historiasta kiinnostuneille Mardin on siis erinomainen pesapaikka, josta on helppo tehda retkia laheisiin luostareihin ja raunioille seka pienempiin kyliin.
Jopa Mardinissa olen saanut olla paaasiallisesti omissa oloissani. Hassuin tapaus kavi eilen, kun yritin karttojen avulla metsastaa eraan bussiyhtion toimistoa, jolta olin varannut netin kautta liput Kayseriin lauantaille, mutta jotka piti kayda hakemassa ja maksamassa toimistolla. Eras vanhempi mies tuli kysymaan turkiksi mita etsin. Selitin hyvin rajoittuneilla turkin taidoillani, etta bussiyhtion toimistoa, jotta voisin ostaa lipun lauantaille (meni kutakuinkin nain turkkienglantimixilla: Ozlem Cizre Nuh otobus buro... office...ee to ee almak... aliyorum?...ee bilet Kayseriye... ee.. for cumartesi). Tama oli ilmeisesti tarpeeksi, koska mies viittoili minut seuraamaan (gel gel - tule tule) laheisen dolmusin (minibussin) luo ja toistamaan saman bussikuskille. Taman jalkeen bussikuski viittoili minut sisaan bussiin ja istutti penkille taakseen. Matka vanhasta kaupungista uuteen Mardiniin alkoi. Aina bussin pysahtyessa kuski viittoi minua pysymaan paikoillani. Noin kymmenen minuutin matkan jalkeen han hihkaisi bak - katso ja osoitti noin 50 metrin paassa olevaa toimistoa. Ozlem Cizre Nuh - minun bussiyhtioni toimisto, loistavaa! Olisin varmaan saanut matkan ilmaiseksi, mutta kysyin silti ne kadar - paljonko maksaa ja lopputulos oli huimat 1,5 liiraa. Kiitin bussikuskia ja loikin toimistoon. Mert oli kirjoittanut minulle turkiksi varauksestani, joten minun ei tarvinnut kuin nayttaa viesti heille ja parin minuutin kuluttua olin ulkona bussilippu kourassani. Aivan mahtava osoitus takalaisten avuliaisuudesta! Ei kun vain toisella dolmusilla takaisin vanhaan Mardiniin.
Toinen tyypillinen, vahan Intiaa muistuttava tilanne oli, kun vaeltelin ympari Mardinia ja nuori mies lahti seuraamaan minua. Han kysyi ensin pari kysymysta, joihin vastasin nihkeasti ja lyhyesti. Nuorukainen halusi selvasti jutella lisaa, mutta aina, kun muita ihmisia oli lahella, han harppoi kauas edelleni teeskennellen, ettei ikina ollut jutellutkaan minulle. Tama on hyva esimerkki eroista Intiaan: siella ihmisia oli kaikkialla, joten naista roikkujista ei paassyt eroon nain yksinkertaisella tavalla. Taallapain Turkkia on ilmeisesti tyypillista, etta miehet ja naiset eivat saa viettaa paljonkaan aikaa keskenaan. Nain ollen nuoret miehet innostuvat ihan liikaa nahdessaan minun kavelevan yksinani - mahdollisuus saada jotain kontaktia nuoren naisolennon kanssa. En ole varma oliko tama tilanne uhkaava, koska nuori mies ei ollut mitenkaan tungetteleva tai sanonut epamiellyttavia kommentteja kuten intialaiset (sen sijaan han kertoi vain turkiksi missa oli moskeijoita ja nahtavyyksia, kysyi mista olin kotoisin, halusinko kuvaa itsestani ja muuten vaan hengaili lahettyvilla, koko ajan ainakin kahden metrin paassa), mutta ei minusta silti ollut mukavaa saada seuraajaa nailla hiljaisilla kujilla, vaikka olikin keskipaiva. Siispa, kun nuorukaisen seuraan liittyi pari muuta nuorta miesta, paatin jattaa valokuvauksen sikseen ja lahes juoksin rinteen alas vilkkaalle kadulle. En nahnyt nuorukaisia enaa taman jalkeen.
Mardinissa sain ensimmaista kertaa kunnollisen turkkilaisen aamiaisen (ks oheinen kuva)! Mertin kanssa ollaan tehty kotona usein tallainen samanlainen setti, joten tiesin mita odottaa. Turkkilaiset siis syovat todella runsaan aamiaisen (kuten suomalaisetkin noin perinteisesti ainakin), mutta myos lounaan ja paivallisen. Toisin sanoen turkkilaiset siis syovat lahes koko ajan :D Itse olen tosin usein yhdistanyt lounaan ja paivallisen eraanlaiseksi kello neljan-viiden ateriaksi - ei tassa nyt tarkoitus lihoa kuitenkaan ole vaan juurikin painvastoin. He myos kayttavat runsaasti oljya ruoanlaitossa ja erityisesti pelkalla kebab/pide (ks oheinen kuva) elaessa voisin kuvitella tulevani satakiloisena takaisin. Muuten huomionarvoinen seikka on, etta kebabliha on taalla jotain ihan toista kuin Suomessa. Esim. durumeissa on kunnon lampaanlihaa, supersuperhyvaa! Luonnollisesti myos mausteet ja vihannekset on ihan toista tasoa kuin Suomessa. Odotan innolla, etta paasen kasiksi kunnolliseen kebabvartaaseen. Mutta onhan taalla toki muutakin ruokaa! Itse asiassa tykkaan eniten erilaisista turkkilaisista salaateista (esim. bulgurvehnaan pohjautuvista tai esim. halloumisalaatista) ja niiden yhdistamisesta kevyempiin lampimiin ruokiin (kuten jokin kanariisisekoitus). Tallaisesta esimerkkina mm. muuan "osoituspaikka", jossa kavimme Mirjan kanssa ensimmaisena paivanani Istanbulissa. Osoituspaikalla tarkoitan siis paikkaa, jossa on tarjolla erilaisia ruokalajeja, kylmia ja kuumia, joista saa valita tietyn verran tiettya hintaa vastaan. Tassa tapauksessa saimme valita viitta eri laatua 13 liiralla (ks oheinen kuva). Myos lahmacun eli eraanlainen tomaattikastikkeella ja mausteilla kuorrutettu latty johon puristetaan sitruunaa ja ripotellaan salaattia paalle ja joka taman jalkeen kaaritaan kaaryleeksi, on yksi lemppareistani! Mita jalkkareihin tulee... ne ovat todella imelia. Baklavaa on paljon erilaista samoin kuin lokumeita (Turkish Delight). Molemmat ihan jees, mutta koska en ole niin makean ruoan peraan, en ole kertaakaan itse naita ostanut, ainoastaan syonyt, kun esim. hostellin omistajat ovat sellaisia tarjonneet teen seuraksi. Niin teetahan taalla saa lipittaa urakalla. Turkkilainen tee on yleensa mustaa teeta, joka juodaan sokerin, ei maidon, kanssa. Rakastan niin sanottuja teepuutarhoja (cay bahce), joista tahan astinen lempparini on eras nakoalapaikka Mardinissa, jossa teeta sai yhdella liiralla samalla, kun sai lepuuttaa silmiaan upealla Mesopotanian tasangon maisemalla. Mutta kaiken kaikkiaan turkkilainen ruoka on superhyvaa! Ehdottomasti yksi lemppareistani Euroopassa!
Nää ruokabloggaukset saa kyllä pienen kateuden siemenen itämään! Näyttää ja kuulostaa ihan liian hyvältä! Nimimerkillä aamiaiseksi kuppi kahvia...
VastaaPoistaHihii joo, ruoka on kyllä ihan älyttömän hyvää Turkissa! :) Yritä tässä nyt sitten palautua tuohon aamiaiseksi kuppi kahvia rutiiniin...
Poista